torstai 20. syyskuuta 2012

Retkipäivä

Harjotteluni yksi mieletön plussapuoli on torstaiset retket. Tänään lähdettiin bussilla Halimasjärvelle metsäretkelle. Kierrettiin järvi ja matkalla käveltiin pitkospuita (tunnetaan tästä lähin myös tikapuina ja jalkapuina) pitkin, väisteltiin puunjuuria, ihmeteltiin muurahaispesää ja käpyjen suomuja. Osuipa matkalle yksi vesisänkykin. Tärkeimpänä tietysti kiivettiin kalliolle mutusteleen eväitä, joiden perään reippaat retkeilijät ehtivät kysellä moneen kertaan. Hyvältä näytti maistuvan, juuri ja juuri jaksettiin hereillä kaksi bussimatkaa takasin päiväkodille. Innostuspiikin laskettua oli nukkarissa aika hiljasta porukkaa. Salassapitovelvollisuudesta johtuen retkueestamme ei ole kuvaa saatavilla, mutta nappasin taukopaikalta pikaisesti kuvan. Ilma suosi retkeilijöitä mainiosti.

Tuolla vois joskus käydä ihan vapaa-ajallakin vaikka vaan kuvailemassa. Kunnon eväät tietysti mukaan. Ja välihousut!


Kello oli jo vaikka mitä kun pääsin kotiin, mutta päätin yllättää itseni tekemällä lasagnea. Aika rasvapaukku se taitaa olla, suonet tukossa seuraavat päivät. Hyvää kumminkin mitä vähän maistelin. Lieden olis voinu pyyhkästä ennen tämmösen kuvan ottamista, mutta hei nyt on kyllä ihan aitoo fiilistä pelissä. Huomenna sitten hymyssäsuin saa nautiskella töissä lounasta ennenkö lähtee viikonlopun viettoon.



Pöh. 5.20 herätys taas aamusta. Tarvii mennä pötköttään. Öitä!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. selväpyy :D pitää kattella jossain vaiheessa, ennenkö talvi yllättää.

      Poista
  2. suuviii oot ihana! mut voisitko jooko hei tulla käymää livejournalis?? haluisin et kirjottaisit sinnekki jotai vai ootko iha unohtanu sen =(

    VastaaPoista
  3. sit täs pitää viel todistaa etten oo robotti enkä ikin saa selv'' noist kirjaimist :_D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot itsekkin melko ihana! en oo käyny ljssä vuosikausiin...en taida edes salasanaa enää tietää...se on vähä sellanen itsenolaamisen luurankokaappi, jota en ihan tosta vaan haluu avata. enkä jotenkin koe, että pystyin sitä kirjottaan avoimin mielin sillonkaan kun ei vielä tienny mistään mitään. saati sitten nyt, vielä nolompaa olis vuodattaa tuntojaan tällä iällä siihen tyyliin :D mistä se sulle tuli mieleen?
      ja jep, vois tsekkaa saako sitä robottihässäkkää pois, nimittäin ärsyttää maailman eniten se.

      Poista
  4. no mä ite kirjotan sinne aika aktiivisesti nykyää eikä kukaa lue/kommaa mua siel xD no siis perus eihän meist kukaa ikin ymmärtäny mitä kirjotit ku kirjotit nii kryptisesti mut haluisin silti lueskella. no voin mä kyl täälläki lueskella. mut ite en voi tänne skriivaa sellasii juttui mitä sinne hehheh

    VastaaPoista