tiistai 11. toukokuuta 2010

Roskaa vai aarteita?

Aamulla postiluukusta tupsahtaneet H&M-kuvastot nostivat hien pintaan. Oli oikein molemmille omat. En pystynyt keskittymään syksyn uutuuksien ihasteluun, koska kello korvieni välissä pirisi, teepannu oli nostettava pois liedeltä.

Olemme viime aikoina enemmän ja vähemmän ahdistelleet materialismin ja kertakäyttömeiningin valtaa ja siksikin kirjoittaminen on jäänyt vähälle. Pienissä päissämme tunnemme suurtakin omantunnontuskaa siitä miten itsekkin osallistumme maailman täystuhoon ostelullamme ja kannattamalla lapsi- ja nälkätyövoimaa, joka tarjoaa meille ne ihanaiset H&M ja GT-koltut pikkurahalla.
Itsensä joutuu asettamaan valtavaan ristiriitatilanteeseen. Mikä on oikein ja mikä väärin? Ketä se haittaa, jos pari kertaa vuodessa ostan halpisketjun vaatteita? Onko ne kalliimmat tehty yhtään sen paremmissa olosuhteissa tai paremmista materiaaleista? Onko aina jossain pallon toisella puolen joku joka kärsii siitä, että nyt saan pukeutua tähän paitaan?
Voin kertoa omastani - ehkä myös Sannin puolesta - että näitä kysymyksiä pohtiessa räjähtää pää.

En ole koskaan kokenut itseäni mitenkään ympäristöaktiiviksi enkä muutenkaan kovinkaan tietoiseksi siitä mitä todella tapahtuu tai kuinka oikeasti voisin vaikuttaa. Alan kuitenkin kyseenalaistaa tätäkin asiaa. Seuraamalla ihmisten toimintaa esim kaupan pullonpalautus-pisteellä saattaa kokea lähes jumalallisia olotilaja itsessään. Minähän olen aika hyvä! Olen mm. kokenut epätoivoa seuratessani erään keski-ikäisen naisen toimintaa pulloja palauttaessaan.. Lasiset pullot menivät suoraan muovipusseille tarkoitettuun keräyslaatikkoon, jonka kyljessä luki riittävän isolla VAIN MUOVIPUSSIT. Sama naishenkilö seisoi tovin kahden roskiksen edessä, joiden kylkeen oli lisätty infoa: Sekajäte (ei muovipusseja, ei pulloja). No sinnehän oli sitten hyvä laittaa muovipussit. Oli lähellä, etten mennyt repimään muovipussia roskiksesta ja marssinut kysymään tältä arjen sankarilta miksi hän luonnehtisi kyseistä tavaraa. En mennyt.

Noh, paatos sikseen. En varsinaisesti usko siihen, että umpisokeaa voi saada näkeväksi.
Suosittelen kuitenkin katsomaan Ylelläkin näytetyn Verta, hikeä ja t-paitoja. Muistaakseni oli nelijaksoinen dokumentti ja samalla karu todellisuus siitä, missä meidänkin hienohelmojen vaatteet tehdään - ja minkä kustannuksella.

Toinen katsomisen arvoinen pätkä on Ykkösdokumentti: Vihreä vastarinta. Ei se kirpparikaan niin mahtava ja kestävä ostostentekomuoto ole, katsokaa vaikka. Sannia lainatakseni: "Roskalava on täynnä aarteita."


Enkä nyt kehota ketään nousemaan barrikaadeille soihdut roihuten, mutta asioita on välillä hyvä ajatella ainakin vähän. On ihan tervettä saada itseensä edes pieni pisto siitä, että kaikella krääsällä, jota haalitaan on myös tekijänsä. Itse elän tällä hetkellä työttömän 25 euron päiväkorvauksella. Se olisi meidän vaatteidentekijöille lottovoitto. Ja me vaan valitamme.


Aurinkoista (?) viikkoa.
Suppa