Kotikotona on pitkään jo kaipailtu mua käymään paremmalla ajalla ja sunnuntaina lähdin käymään, kun sattui mukavasti pari vapaapäivää. Pappakin oli kysellyt useaan kertaan. En oo koskaan ollut mikään intohimoinen luontoihminen enkä "maahenkinen" niinkuin pappa mua kiusotteli kun olin pieni. En oo koskaan saanu suuria kiksejä maaseudun verkkaisesta tunnelmasta enkä niistä tuhansista hommista mitä siihen maatilanpitoon todellisuudessa kuuluu. Pari vuotta Tampereella asuttuani oon kuitenkin oppinut arvostamaan sellaisia maahenkisyysjuttuja ihan uudella tavalla. Tosi mukava käydä ja touhuillakkin pari päivää, mutta takaisin kaupunkiin kuitenkin aina haluaa.
Kerrompa vähän mun parin päivän reissustani.
Mummu ja pappa piti maatilaa tuolla paikassa missä olin, mutta nyt ne on jo aika monta vuotta olleet eläkkeellä. Muistaakseni viime kesänä mun isoveli sitten osti niitten tilukset, ja nytten sitä taloa on alettu remppaamaan vähän nykyaikasempaan kuntoon. Esimerkiksi sisävessa on juttu, joka lämmittänee talven kylmillä uutta asukasta suuresti. Mun mielestä oli ihan hirveen jännittävää nähdä mitä paljastui seinän kerroksien alta ja vintin tonkiminen se vasta olikin vänkää puuhaa. Mua tosin edelleen pelotti ihan hulluna sellanen pöllön tai jonku muun karvapallon näkönen asia mikä siellä vintillä on ollu kirjahyllyssä niin kauan kun muistan... lapsena aina juoksin sen ohi henkeä pidättäen, kun halusin mennä tädin huoneessa käymään. Mitä lienee se hengittämättömyys auttaneen..
Tosiaan sitä vinttiä tonkiessa löysin pahvilaatikollisen äitin vanhoja vaatteita. Oli aika vaikee suhtautua muutamaan vaatekappaleeseen, jonka sieltä vetäsin esiin. Pestiinkin niitä äitin kanssa, että voin ottaa ne näytille kaupunkiin, mutta voi hitto kun ne jäi autoon! Jos saan ne vielä käsiini, niin lupaan kyllä jonkunlaista kuvaa pistää niistä. Nimittäin, tosi rajua kamaa. Se tonkiminen sai harmi vaan aikaan sen, että sain ihan hirveen allergiakohtauksen, pakko oli päästä pihalla äkkiä sen jälkeen kun oltiin vähän aikaa äitin kanssa naurettu kippurassa kirjeelle, jonka se oli saanut kaveriltaan -73.
Remontin aikana oli myös löytynyt tollanen boksi vanhoja valokuvia. Näin ekaa kertaa monta kuvaa isopapastani ja niitä oli huikeeta katsella. Kävin ne läpi äitin kanssa ja uudestaan vielä mummun ja papan kanssa. Oli mukavaa kuulla mitä kuvien ottohetkellä on tapahtunut. Kateelliseks kyllä veti kun katteli tuon ajan likkojen kinttuja! Eipä siinä kai paljoa muuta kadehdittavaa sitten ollutkaan, paitsi ehkä se että sen ajan valokuvissa on jotenkin tavotettu ihan eritavalla ne fiilikset mitä on koettu. Emmä tiiä...
Naapurista, mun serkultani tiensä mummulaan alunperin löytänyt Topi-kissa on ihan lellikki. Se on muka kovis, mutta todellisuudessa niin huomionkipee kun kissa vaan voi olla. Se oli aina vastassa kun ajoin autolla pihaan ja kova puskeen ja hieroon itteensä jalkaa vasten. Se ei kuitenkaan oikeen oo mikään sylikissa. Kai se on vähä niinku jotkut ihmiset, haluu varmistuksia siitä että siitä välitetään ja pidetään huoli, muttei kuitenkaa pahemmin kiindee sitoutua siihen hommaan. Topi on siitä erityinen kissa, että mulla on siitä vähä sellanen fiilis ku joillain ihmisillä lapsista. Ettei yhtään tykkää, mutta oma on ihana. Mää nimittäin pelkään kissoja. Tosi salakavalan olosia arvaamattomia kynsijöitä, joiden seurassa oon kun se Suvi 5v joka pidätti vintillä hengitystä, mutta Topi se on erimaata. En oikeen osaa sitä pelätä ja se on sellanen perheenjäsen, joka vetää tuukit pöydältä jos sillä tulee punkki naamaan. Se tarkottaa, että huomatkaa nyt että mulla on vähän vaikee olo - sitten otetaan punkki pois ja elämä jatkuu.
Kävin myös morjenstamassa Hildenin edellisjuhannuksen poikaystävää. Siellä se määki karsinassaan ku parhaatkin tamperelaiset. Hassu juttu vaan oli käyny, kun oli karitsa syntyny. (Tarinan brutaali ja samalla surullinen osuus: se oli menny ihan muusiksi kun pässi oli kateuspäissään antanu sille vähän monoo :/) Mutta tää kaikki johtui siitä, kun on kuusi tyttölammasta ja kaksi pässiä. Ja nyt onkin käyny niin, että ne kaikki tyttölampaat ei ookkaan tyttöjä. Tai oikeastaan tää on tosi suuri mysteeri, koska viisi ihmistä oli juossu niitä lampaita hiki päässä kiinni ja kaatanu niitä selälleen. Isääni lainatakseni "ei ollu yhelläkään munia tai sitten kaadettiin joku kahdesti". Mielikuva niistä ihmisistä juoksemassa pellolla lampaita kiinni saa mielen aika hilpeeksi. Mietin kyllä, että ei oo pahemmin tota Hildeniä tänä kesänä näkyny, että varmaan se sitten on käyny vähä toivioretkillä tuolla maalla ja kesähuumassa päästelly vähä pässejä saatille...
Tuliaisena vein viinirypäleitä, suolakeksejä ja goudaa ja jotain emmental-tyyppistä juustoo äitille ja se oli mielissään. Juotiin maanantai-iltana vähän viiniä ja nautittiin pitkin päivän illasta ulkona istuskellen. Yllättävän hyvä viini! t. nirso... Topiki tuli pitoihin mukaan ja mua huvitti, kun se pisti tassun pään alle samalla lailla kun äiti tekee nukkuessaan.
Reissun maalle kruunasi pihasaunan hiljaisuudessa loikoilu. En muista koska olis saunominen tuntunu yhtä täydelliseltä. Ja koska oon kai lellikki, niin mummu oli tehny mulle vedet valmiiksi vateihin. Se vielä kehotti, että "ei sitten saa lutrata, kun kaivon pumppu ei tuppaa toimia". <3
Saunan jälkeen onnistuin nappaamaan yhden kuvan lauteilta aukeavasta näkymästä, ennenkö kameran linssi veti niin huuruun, että tilanne oli turhan tukala.
Ehkä mä sittenkin oon vähän maahenkinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti