maanantai 28. marraskuuta 2011

Myrskyvaroitus!

Tämän päivän voi suorilta pistää historiankirjoihin. On nimittäin käynyt niin, että tänään koulussa oli ryhmätyön esitys ja oltiin luokan edessä puoltoistatuntia enkä mä punastunut enkä pahemmin tärissyt! Läsnäolijoilta saamani tiedon mukaan puheeni oli selkeää ja olin muutenkin rauhallinen. Itse on muista tapahtumista juuri mitään. Eli edistystä esiintymispelossa on havaittavissa! Ongelmat ovat enää lähinnä sisäisiä, eivätkä näy ulos ainakaan yhtä räikeästi kuin esim. lukioaikoina. Olen iloinen. :)
Kaiken lisäksi opettaja sanoi tunnin päätyttyä, että on mykistynyt meidän ryhmiksestä, jonka aiheina oli, ei sen kevyempi kuin koulu- ja työpaikkakiusaaminen, seksuaalinen häirintä ja prostituutio. Ei voi kun olla tyytyväinen siitä, että opettaja vielä pyysi meidän powerpointti-esitystä luentomateriaaliksi itelleen.
No se itsekehusta!

Bongasin ehkä viikko sitten jonkun blogista kuvan uudesta sarjasta nimeltä Hart of Dixie ja koska siinä on Rachel Bilson pääosassa tämä sai mielenkiintoni ikuisena OC-fanina heräämään. Sarja on juonellisesti vähän nähdynpuoleinen, melko vahvoja Men in trees-viboja tulee jatkuvasti, mutta ehkä kyseisen sarjan keskenloppumisesta katkeroituneena saan nyt lohtua tästä uutukaisesta. Ja myönnän että heikkouteni, liian komeat miehet, vetävät myös sarjan puoleen.


Eipä liene sekään ketään yllättävän, että castiin kuuluu päätähden lisäksi kaksi muutakin OC:ssä näytellyttä sekä Miranda Baileyn ex-mies. Ja tietystä tässä kävi niin, että katsoin kahdessa päivässä kaikki kahdeksan jenkeissä näytettyä jaksoa ja nyt saakin sitten odottaa malttamattomasti uusia jaksoja.


Huu! Jotai kamalaa myrskyä on luvattu, pistäkää pipot päähän ja sateenvarjot varmaan kannattaa ihan suosiolla jättää kotio!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti