tiistai 14. helmikuuta 2012

Vohveli kahvila




Sannin tultua töistä kotiin oltiin molemmat aika nälkäisiä. Olin bongannut kotimatkalla Vohveli kahvilan kyltistä jotain ystävänpäivään viittaavaa, joten suunnattiin sinne kermavaahdot silmissä kiiluen. Sannille moccavohvelia ja minulle ystävänpäivän vohvelia. Kerrassaan herkullista! Kahvilassa oli paljon väkeä, onni kävi kun saatiin ikkunapöytä. Ja viereiseen pöytään tuli perhe, jonka pieni vauvveli oli oikein kahvilakelpoinen tapaus. Vieläpä ihastui Sanniin ikihyväksi.
Mahat pömpöllään suunnattin Stockmannille. Hipelöitiin vähän jokaista tavaraa mikä eteen sattui kuin mitkäkin näpistäjät. Kokeilin yksiä Vagabondin kenkiä, jotka haluaisin jos vaan rahatilanne vähän suotuisampi olisi. Tyydyin hiuspuuteriin, Sanni tukanleikkuusaksiin. Nuuhkittiin myös koko hajuvesihylly läpi, mutta vesiperän sekin taisi ottaa. Kaupunkikierros kruunattiin jatkamalla samaa tutkiskelulinjaa apteekissa. Sieltä löytyy kyllä kaiken näköstä jännittävää. Meidän mukaan lähti vaan särkylääkettä ja d-vitamiinia. Melkein heräsi kylläkin sisäinen mainonnan uhri minussa ja olisin halunnut ostaa semmosta taikapurkkaa, joka muuttaa ihmisen kuin ihmisen supersankariksi. Jätin hyllyyn.


2 kommenttia:

  1. voffelit kiinnostaa! voisin mennä sinne jonkun kaa vaikka seuraavana ystävänpäivänä.

    VastaaPoista