lauantai 17. maaliskuuta 2012

Maaliskuu.



Heräsin aamulla aikaisin ja päätin lähteä kauppaan ennenkuin kaikki muut sinne jaksavat raahustaa. Uhmasin säätä pukemalla nahkatakin ja tossut jalkaan. Ehkä oli vähän turhan aikaista sille, mutta tuntui oikean sukan kastumisesta huolimatta niin ihanalta kävellä tossuilla. Haalin kaikki ihanan väriset asiat koriin ja kipitin kotiin tekemään ihanaa aamupalaa. Hieman harmitti, että piti yksinään syödä, mutta sain ylläriseuraa, kun Janne soitti töistä ja siinä sitten pitkän aikaa juteltiin. Janne ajoi ja minä mussuttelin ruokaa tyytyväisenä. Tästä aamusta ei puuttunut kui aurinko


Kävin pari päivää sitten Kickissä etsiskelemässä jotain neonsävyistä huulipunaa. Olin ajatellu ehkä vähän punasempaa, en oikeastaan oikein ollut edes hahmottanut että minkälaista. Mukaan lähti kuitenkin aika ärtsy oranssinen puna, jonka nimikin oli Dare. Näyttää muuten kuvissa aikapaljon peruksemmalta kuin mitä on oikeesti. Toivottavasti luonnossa vaikutelma on muutakin kuin Barbie-Tuksu. Aion pistää sitä tänään kun mennään Klubille. Jos kehtaan!


Viime viikonloppu oli muun muassa tätä:



Tavalliset synttärit. Sisälsivät yllätysvieraita, ennustamista, makkarihengausta, avautumista vanhasta iästä ja tietysti long islandeja Rumassa. Sunnuntaina aurinko tuli esiin sadepilvien takaa ja Sanni teki koko köörille pannukakkuja. Vähän tuli kritiikkiä siitä, kun satuin kuvaileen juuri tummuneen satsin, mutta voin kokin puolustukseksi kertoa, että jokainen pannukakku maistuu ihan älyttömän hyvälle! Nam!






 Mulla on ollu hullut musafiilailut viimesen vuorokauden aikana. Oon jorannu muun muassa Nirvanan, Apiksen ja Tehareiden tahtiin. Illalla saa sitten olla taas ihmisiksi, kun suuntaamme Klubille hirttohommiin. Voi tule ilta äkkiä!


5 kommenttia:

  1. Ihan oot namu ja musafiilailut rules! Mäki haluisin hirttohommiin, mutta täälä tais olla vasta ens lauantaina, buu!

    VastaaPoista
  2. Siis sun on pakko tulla kesällä tai joskus tänne ja sit mennään hirttään jokainen hipsteri!!

    VastaaPoista
  3. Ofkoors mä tuun jos mut otetaan vastaan 8---) hipsterien hirttäminen kuulostaa lepposalt vapaa-ajan viihdykkeeltä.

    VastaaPoista
  4. otetaan avosylein vastaan! ja suurella innolla!

    VastaaPoista
  5. täytyneeki sitten varata joitaki päiviä kalenterista lähitulevaisuuteen!

    VastaaPoista